Italia 2.- 8.10.2008



Neljä miestä, isää, Juha, Markku, Markus ja Mikko viettivät yhteiseloa viikon verran matkasta Italian salaisuuksien lähteille. Italia avautui tutusti, täynnä yllätyksiä. Niistä kerron tässä pienessä kuvatarinassa. Lensimme Helsingistä Roomaan, saavuimme iltamyöhällä kymmenen maissa. Fiumincion kentällä meillä oli valmiina vuokra-auto, Fiat Ulysse. Auton valinnalla kunnioitamme näin jo Italiaa heti aluksi. Lentoasemalta ajoimme suoraan Colosseumille, Markku oli ensimmäistä kertaa Italiassa, niin Rooman salaisuudet avautuvat parhaiten aloittamalla alkulähteiltä. Colosseum ja kuvassa oleva Konstantinuksen riemukaari olivat iltavalaistuksessa kuin vanhat rouvat iltapuvuisssaan, arvokkaina ja tyyninä. Ennen yöpymistä pistäydyimme espanjalaisilla portailla sekä kiertelimme Roomaa.





Kiertelimme perjantain Roomaa, Pietarin kirkko, Fontana di trevi, Pantheon, Forum Romanum, Palatinus, Vittorio Emmanuelle II muistomerkki; kaikkea tätä ja paljon muuta. Välillä cappuccinoa, cornetolla tai ilman, näitä herkkuja Italiassa on nautittava jatkuvasti. Piazza Navona on taiteen myynti paikka, sanasta taide en ole ihan varma, kuitenkin myyjiä on paljon.





Piazza Navonalla on paljon myös karikatyyri piirtäjiä, yritimme houkutella Markkua piirrettäväksi, emme onnistuneet. Nuoremmat olivat innokkaampia piirrättämään itsestään kuvan, kuin vanhemmat.





Ensimmäistä kertaa Roomassa käydessäni oli auki Italian Kuninkaan Vittorio Emmanuelle II muistomerkin sisätilat, siellä on paljon museotilaa ja erilaista näyttelyttilaa. Kiersimme museota matkalla kattoterassille, josta avautuvat näköalat ympäristöön.





Kattoterassilla on myös kahvila, sielläkin on mainio tilaisuus saada cappuccinoa.





Roomasta ajoimme illan tullen lähelle Napolia. Pystytimme teltan huoltoaseman pihalle, joka oli hieman rauhaton. Junarata ja moottoritie vieressä ja lentokoneet jyrisivät ylitse laskeutuessaan Napolin kentälle. Aamulla meidät herätti poliisi, tiukkana käskivät heti purkamaan teltan ja antoivat vielä sakotkin meille. Kiertelimme Spaccanapolin kapeita kujia, elämän meno tuntui rennolta, ihmiset huutelivat tervehdyksiä. Monet ihmiset tykkäsivät, kun heitä kuvasimme. Napoli on käsittääkseni euroopan vanhin kaava-asutus. Kaava on peräisin antiikin ajalta, tosin taloja on korjattu ja rakennettu uudelleenkin, mutta perustukset ja kaava ovan antiikin ajoilta.





Kapeilla kujilla oli kaikenlaisia myymälöitä, täyttä elämää jokapuolella, kahvilat ja leivoinnaiset edullisia. Vaikka kapeilla kujilla on ahdasta, liikenteen tempo, varsinkin kaksipyöräisillä yllättävän kova. Tuntui, kuin täällä olisi ihan omat liikennesäännöt, ei kypäriä, Vespan päällä monesti kolme tai neljä kyydissä. Tunnelma korkealla.





Pompeissa saimme rautaisannoksen raunioita, niiden historiaa ja antiikin elämänmenon kuvittelua. Yritime miettiä miten täällä elettiin ja asuttiin. Luultavasti elämä silloinkin oli hyvin samantyyppistä, tosin ilman tekniikkaa ja nykyajan tavaramäärää. Kuvan amfiteatteri on yllättävän hyvin säilynyt, kuten moni muukin asia Pompeissa. Tästäkin paikasta voisi lukea historiaa vaikka useamman vuoden verran, jos tiedon kärpänen puraisisi.





Pompein Forum, taustalla ylväänä Vesuvius, joka tuhosi tämän paikan aikoinaan. Silloinkin osattiin lukea tulivuoren ennusmerkkejä, suurin osa kaupungin asukkaista pelastui uskoessaan varoituksia tulevasta purkauksesta. Pari tuhatta ihmistä kuoli purkauksessa Pompeissa.





Edellisestä yöstä viisastuneena naamioimme teltan huolella, nyt yöunemme oli rauhallinen, kukaan ei löytäisi meitä. Aamulla heräsimmekin rauhallisesti, ilman mitään häriötä. Liikenteestä pari sanaa, monet pitävät Italian liikennettä kaottisena, itse ole hieman eri linjoilla. Italian liikenne hipoo taidetta, siinä on omat suuret varjopuolensa. Liikennekuolleisuus on suhteutettuna EU:n keskiarvon yläpuolella. Mutta se taiteen puoli, Rooman ruuhka on hyvä esimerkki, miten ihmeessä voi niin pienelle alueelle aina mahtua niin paljon autoja ja koko ajan automassa liikkuu eteenpäin. Risteysalueilla, joissa ei ole liikennevaloja, autoja on välillä menossa joka suuntaan, aina joustavasti se vain purkautuu. Jos ajaja jättää tilan, sen joku välittömästi ottaa. Torvet soivat yllättävän vähän ja valoja vilkuttelemalla viestitetään. En ole missään muualla kokenut niin suurta joustavuutta, viisikin kaistaa pystyy kerralla vaihtamaan autojen edestä, näyttää vain merkkiä ja viittoilee, käsiä pitää levitellä suurieleisesti ja sitten leveä hymy. Siitä vain viisi kaistaa yli ja homma hoituu. Katsekontakti ja hymy ovat tärkeitä tekijöitä, juuri päinvastoin kuin meillä jurottajien maassa, se on melkein pahinta mitä voi tehdä. Kun ihmisiä on paljon, ihmiset sosiaalisia, pieneen tilaan mahtuu liikenteessäkin enemmän kuin harvaan asutussa maassa, jossa jokainen tarvitsee tilaa ympärilleen, mieluiten ajaisi moni tyhjää tietä. Joka paikassa korostuu tilan ottaminen jos se on vapaa. Italialaiset eivät mene välttämättä tyhjään ravintolaan, ei tyhjässä ravintolassa välttämättä ole hyvää ruokaa. Vaikka on täyttä, tilaa näyttää aina löytyvän ja se otetaan.





Messinan salmi on n. kolme kilometriä leveä. Tällä hetkellä laivoja menee jatkuvasti molempiin suuntiin. Laivalla saa huonoa cappuccinoa, joten välttäkää kahvin ostamista siellä, jos satutte olemaan liikkeellä siellä päin. Laivoilla on myös oppaiden mukaan paljon taskuvarkaita, meidänkin liiveihin ui kaksi miestä melkein kiinni, vaikka laiva oli lähes tyhjä. Siirryimme heti toiseen paikkaan ja viesti meni ilmeisesti perille, kun eivät seuranneet. Sillan rakennus päätös on jo tehty, täällä päin mafialla on oma sanansa sanottavana, joten aika näyttää, milloin se lopulta valmistuu. Etelään ajettaessa näkyi ero pohjoiseen, pohjoisen ahkeruus vaihtuu pikkuhiljaa etelän elämän nautiskeluksi. Miehiä näkyy enemmänkin kaduilla päiväsaikaan maailmaa parantamassa. Myös ihmisten massaindeksi on etelässä silminnähden suurempi. Tulee mieleen, onko pohjoisessa suuremmat paineet massaindeksin kurissa pysymiseen.





Sisiliassa menimme leirintäalueelle, teltta pystyyn ja uimaan. Ilman lämpötila 24 astetta ja vedenkin yli 20 astetta. Tähän aikaan vuodesta ei uimareita juuri ole, vaikka uimakelit on paremmat kuin meillä koko  viime kesänä, tasan ei käy onnen lahjat. Näin se Italia avautuu meille. Sisilia on uskomattoman rauhallinen, mafiasta ei turisti tiedä mitään, päin vastoin, he tarvitsevat turismia, se on heille melkein elinehto. Paljon on kuultu kauhujuttuja mafian touhuista täällä ja kuinka pelottavaa se on, tämä pitää jokaisen itse kokea, kuinka rauhallista täällä on. Sisiliassa on tunnelma rauhallinen, köyhyyttä ei juuri turisti huomaa, vaikka ajelimme vuoristossa pienissä kylissä. Ravintolaruan hinta ei juuri poikkea mantereen hinnoista. Asuntoja vuorilla on paljon myytävänä.





Ajeliimme vuoristossa ja pysähdyimme tutkimaan missä oikein olemme, vuoristokylästä kaukaa ylpuolelta alkoi kuulumaan messun ääniä, kirkossa oli ulkokaiutin päällä. Upeasti messun vuorolaulut kaikuivat laaksoihin ja kukkuloille. Ajoimme kylään katsomaan sen kauneutta, nauttimaan cappuccinoa ja katsomaan alas maisemia.





Casteglione di Sisilia, uskomattoman kauniina avatui meille, kun ajoimme vuoren huipun toiselle puolelle. Kuva ei anna oikeutta näkymälle. Tässä on näiden vanhojen kultturien salaisuus, joka aukaisee kankeimmankin sydämen ja raottaa ymmärryksen porttia hieman. Tätä ei olisi, jos he olisivat aina purkaneet vanhan pois ja rakentaneet uutta sileää pintaa, seuranneet kaiken maailman muotioikkuja, puhumattakaan talotehtaiden päälleliimaustekniikasta. Tämä on mahdollista, koska juuri mitään ei ole purettu. Uudestaan ja uudestaan talot on restauroitu, kunnioitettu vanhaa, ennen eläneiden kulttuuria ja elämän tapaa. Voi kun meillä Suomessakin ymmärrettäisiin tämä vihdoinkin, meillä voisi olla enemmän vanhoja Raumoja ja Porvoita. Turhaan huudan tuskaani ulos, tämä kansa tuskin koskaan tulee muuttumaan riittävästi. Meidän kansa on onnellinen, kun on uutta sileää pintaa, johdot ja putket piilossa, jopa valokytkimetkin ovat joillekin liikaa, eikä keittiöstäkään saisi näkyä koneita. Täällä vanhassa kulttuurissa matkatessa tulee niin tavattoman surulliseksi oman kulttuurin hävityksen vimmasta.





Emme olleet aikaisemmin käyneet tulivuorella, täällä oli loistava mahdollisuus tutustua hereillä olevaan tulivuoreen, Etnaan. Ajaessamme Etnan rinteitä ylöspäin, maisema oli välillä hyvin kuumainen, melkein joka vuosi Etna purkautuu ja jatkuvat laavavirrat ovat peittäneet maiseman, välillä talo on puoliksi peittynyt, välillä tie on aukaistu uudelleen laavakentän läpi. Käytimme hyväksemme nykytekniikkaa. Ajoimme autolla nk. turvatalolle asti, siitä ylöspäin köysiradalla ja maastolinja-autolla kraaterin reunalle asti. Ihmisiä oli myös menossa kävellen. Itsestäni ei olisi ollut tällä kertaa kävelijäksi. Sen verran ilman ohuus koetteli jo kraaterin sisäpuolella ja ympäri kävelyllä.





Suunnattomat mittasuhteet selviävät vasta, kun omin silmin näkee tulivuoren, kraaterin ympärys on n. kilometrin. Kraaterin aukko taasen yllättävän pieni syvemmällä, ei kymmentämeträ enempää halkaisijaltaan. Ylhäällä oli kylmää ja tuulista, kraaterista tuli lämmintä höyryä, joka hiveli kasvoja. Kun kraaterin reunoilta kaapi maata 5 senttiä, maa on jo polttavan kuumaa. Käsittämätön lämmönlähde, koko vuori yläosastaa kuumaa täynnä. Tuli mieleen purkautuminen, olisi varmaan juostava tosi lujaa, jos purkaus yllättäisi, jos sitten olisi enää juoksijaksi. Tosiasia on kuitenkin, että Etna on ihmiselle lähes vaaraton, hyvissä ajoin tiedetään mittauksilla milloin Etna purkautuu ja ihmiset eivät ole silloin lähelläkään huippua.





Ylhäällä oli kylmä ja tuulista. Kraaterin sisäpuolelle ei tuullut juurikaan. Kun istuutuu alas, niin vuori lämmittää mukavasti, siinä tuliperäisen maan suojassa on miellyttävä nauttia välipalaa ja vaihtaa kokemuksia tästä ihmeestä.





Ajaessamme kohti Roomaa etelästä, tulimme rantatietä. Kilometritolkulla, satoja kilometrejä tyhjää rantaa. Kesällä rannat ovat täynnä ihmisiä. Miljoonia ihmisiä vietää kesäänsä välimeren rannoilla. Nyt lämpimänä lokakuisena päivänä, ainoastaan neljä kalpeaa suomalaismiestä ui tyhjällä rannalla. Tuli niin perisuomalainen tunne, me tässä omassa rauhassa uimme ja vietämme päivää. Kunnan vesijohdotkin vielä olivat toiminnassa, saimme raikkaalla vedellä suihkuttaa suolatkin poin iholta.





Paolan kaupungista etsimme viihtyisän ruokapaikan. Talon isäntä halusi ruokaailun jälkeen tietää, miltä ruoka maistui. Hän toi meille kynän ja vihkon, johon me kirjoitimme suomeksi ja englanniksi kehut paikasta ja ruasta. Hän ei malttanut odottaa tulkkia vaan antoi minulle kännykän ja sanoi siellä olevan hänen tyttärensä. Hänelle minun piti vielä vakuuttaa ruan olleen hyvää ja ravintolan tyylikkään. Kerroin vielä hänelle, että meillä neljällä isällä, on yhteensä 46 lasta. Isäntä pyöritteli silmiään kuultuaan neljästä suomalaisesta isästä - quatro padri e quarantasei bambini.





Viimeisen yön nukuimme meren rannalla taivas kattonamme, yritimme mennä läheiselle leirintäalueelle, myöhästyimme, portit oli lukossa ja paikka eloton. Ennen nukahatamista meren aallot ja raikas merituuli kirkasti mieleen matkan suuri anti, jota oli jäljellä vielä yksi päivä, jonka vietämme Roomassa, ennen lentoa takaisin kotiin, kylmään ja jurottavien maahan.





Viimeisen päivän vietimme Roomassa, kävimme tässä kuvassa olevassa San Sebastianin katakombissa, uudelleen Colosseumin lähistöllä, Trajanuksen puistossa, sekä muutamissa kirkoissa. Lisäksi kävelyä, jotta miesten vatsa toimisi hyvin.





Katakombia sisältä. Välillä nähtävissä hienoa sisustusta. San Sebastianin katakombista, jos oikein ymmärsimme, on löytynyt ylhäisten roomalaisten hautoja, muista katakombeista ei vastaavaa ole löytynyt.





Katakombin käytäviä risteilee Rooman alla kymmeniä, jopa satoja kilometrejä. Kaikkia ei ole löydetty. Matkailjoillekin näytetään vain hyvin pieni osa, vain sata- tai kaksisataa metriä per katakombi.





Nykyaikaisen matkaajan jalat pääsevät helpolla, kun reilut parituhatta kilometrä kuljetaan autolla, itseään voi ravita silloin kuin mieli tekee, ruoka on laadukasta, sitä saa riittävästi. Mielen iloisuuden on taannut loistava cappuccino, jota on nautittu näiden kuuden päivän aikana kymmenen kuppia per päivä. Italian kielen tärkein lause on matkaajalle - vorrei un cappuccino e un panino/cornetto.


 

Sivun alkuun

 

|
©2017 Kulkurin kujeet