31123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
2829301234
Nostalgia
13.09.2015 11:02 | Markus

Parhaat päivänsäkö on nähnyt ihminen nostalgian kiinnostuksen kohotessa. Lämpimät muistot nousevat monista nostalgisista asioista, seuraako siitä uuden vastustaminen, sopeutumattomuus muutokseen. Osa muutoksista ei tunnu mukavalta, silti niihin mukautuu, joihinkin innostuen.

Älylaitteille on saatavana videosovellus, joka matkii erityisen hienosti ensimmäisiä vhs-videokameroita raitoineen päivineen. Kun ohjelmasta vaihtaa päivämääräksi päivän -80 luvulta, jättää kuvaamatta uudempia asioita, on vaikea erottaa, onko kyseessä feikki vai aito vhs-nauhoite. Hankin ohjelman heti, kokeilin, innostuin ja muistelin.

Berliinissä on hylätty huvipuisto Spreepark, en ole käynyt siellä, tekisi kyllä mieli. Nykyisin Berliinin kaupunki omistaa sen. Kaupunki on aidannut sen korkealla aidalla, kieltokylttejä on paljon, silti siitä on tullut suhteellisen suosittu käyntikohde. Jotenkin paljon mielenkiintoisempi kuin toimiva huvipuisto. Nostalgiaa kai tämäkin.

Työelämässä uudet säädökset ja vaatimukset kaikkine kursseineen, lupineen ja säänteilyineen tuntuu epämiellyttävältä. Aikaisemmin työt tehtiin kunnolla ja kaikki toimi. Nyt pitää olla ties mitä juttuja ja aina vaan menee hullummaksi. Onneksi ehdin jäädä eläkkeelle, ennen kuin ihan mahdottomaksi menee, kaikki tämä maksaa ja kuluttaja sen maksaa, jollei pysty itse tekemään.

Tavoite on kaunis, työn laatua saadaan kuulemani mukaan nostettua, en taida uskoa, työn laatua ei nosteta säännöillä, lailla, asetuksilla tai direktiiveillä, työn laatua nostaa oman ammatin kova arvostus, pyrkimys hyvään laatuun ja asenne. Ei Neuvostoliitossakaan säännöillä työnlaatu kaksinen ollut. Nostalgia nousee arvoon arvaamattomaan työasioissakin. On otettava huomioon kuitenkin, järjestäytyneessä yhteiskunnassa työelämälläkin on oltava tietyt säännöt, asetukset ja lainsa, rajansa tälläkin. 


( Päivitetty: 13.09.2015 11:21 )

 - Markus
|



Kommentti

                       
Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Yksityinen 
Roskapostisuojaus: Paljonko on kahdeksan miinus yksi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja




©2017 Kulkurin kujeet